|
MAALAAMISESTA
Maalaan sitä mitä näen, aistin ja koen. Vaikka maalauksieni lähtökohtana on usein jokin tunnistettava, kolmiulotteinen asia esimerkiksi kasvi, samaan aikaan minua kiinnostaa ja kiehtoo maalauksen kaksiulotteinen pinta ja sen maalauksellisuus, maalaamisen jälki itsessään.
Maalauksen lähtökohtana voi olla myös kokemus, tunnelma. Maalaamisen prosessissa se voi kuitenkin muuttua johonkin uuteen suuntaan. Haastavinta on pysyä avoimena ja rehellisenä omalle tekemiselleen, olla ilman liian määrittelevää päämäärää ja katsoa mitä syntyy.
Maalaaminen vie kaikki ajatukseni ja kaappaa mukaansa. Se on sisäisen kokemukseni tuomista ja välittämistä ulkoiseen maailmaan. Taide on puhetta sydämestä sydämeen.
Valmistuin keväällä 2008 Vapaasta Taidekoulusta taidemaalariksi.
Olen Taidemaalariliiton kokelasjäsen.
Yhteystiedot:
irina.havaste (at) gmail.com
+358- 41-5308655
|